Näin on vain vierähtänyt hurinalla eteenpäin kaksi ensimmäistä viikkoa Suomessa pitkän talviloman jälkeen. Lämpöiset ja aurinkoiset maisemat on vaihtuneet arvoituksellisiin Suomen oloihin; paukkupakkasia ja vesisadetta peräjälkeen :) Työt ovat alkaneet normaaleilla työhaasteilla, psykologian opinnot jatkuvat uudella kognitiivisen psykologian kurssilla (miten ihmisen aivot toimii ja miten opimme asioita), kyllä... olen myös ahminut itselleni jo muutaman käsityön (norjalaiskuvioiset villasukat ja pipo) sekä tänä viikonloppuna uutena aiheena Feng Shui, johon tutustuin itseasiassa ensimmäisen kerran jo vuonna 2004 Australiassa asuessani.
Olen jo pitkään ajatellut hankkivani Feng Shui kirjan joka käsittelisi kodin Feng Shuita (energiavirtauksia), mutta en ole törmännyt kuin ruotsinkielisiin kirjoihin. Lauantaina kävimme pienen pyörähdyksen Suomalaisessa kirjakaupassa ja alennuskopasta löytyi alla oleva Kodin Feng Shui - kirja (8eur).
Feng Shui on vanha kiinlainen tekniikka (ei siis uskonto), joka perustuu energiavirtauksiin ja viiteen peruselementtiin (tuli, vesi, maa, puu, metalli) sekä kahdeksan kulmaiseen Pa Kua karttaan. Tämän kartan avulla voi selvittää kotinsa energiasuunnat ja mikä kohta omasta kodista edustaa mitäkin asiaa. Tosi mielenkiintoista, ja aihe on kummitellut mielessä jo viimeiset 6 vuotta :) Kirjassa tosin varoitettiin, ettei kannattaisi alkaa uudistamaan kotiaan heti kertaheitolla, koska silloin saattaa ns. musertua kaikkien uusien mahdollisuuksien alle :) Kirjan selailemisen aloitettuani, minulle taisi käydä juurikin näin, aloin suunnittelemaan ristiin rastiin eri osia asunnostani ja sitten iski turhautuminen, mutta pienellä ohjauksella ja mieheni tuella löysin takaisin Feng Shuin tielle :)
Ensimmäisenä oli siis lähdettävä uudestaan kauppaan ostamaan kompassi, koska koko urakka lähtee siitä, että määrität kotisi ilmansuunnat. Tämän jälkeen tuo kyseinen Pa kua - kartta sijoitetaan kodin pohjapiirrustuksen päälle ja kartta ilmoittaa mikä osio kodistasi edustaa mitäkin aluetta elämästäsi. Tämän voi toteuttaa myös huone kerrallaan jos haluaa, ja koska olin itse ollut aikeissa pestä pesuhuoneen/saunan perusteellisesti, niin päätin koittaa aloittaa toteutuksen sieltä :) Ja tässä alla muutama kuva ennen ja jälkeen Feng Shuin :)
Nämä kuvat on otettu ennen uutta järjestelyä.... (pahoittelut jo etukäteen epäjärjestyksestä)
Eli kuvasta näkee helposti nurkkauksen tavarapaljouden ja epäjärjestyksen.. Tämä nurkkaus kylpyhuoneessamme on Feng Shuin mukaan "vaurauden ja menestyksen" nurkkaus. Se, että vessan pönttö sattuu olemaan tässä samassa nurkkauksessa, ei ole kovin hyvä asia, koska vesi merkitsee rahaa ja joka kerta kun vessan vetää niin vauraus valuu pöntöstä alas :) Asiaa voi kuitenkin auttaa pistämällä kannen kiinni ennen pöntön vetämistä :) Tätä vaurauden ja menestyksen nurkkausta pidetään kodin tärkeimpänä nurkkauksena (tämä siis vain kylpyhuoneen osa), ja tämän nurkkauksen vahvistaminen sille kuuluvilla elementeillä edistää kuulemma myös kaikkien perheenjäsenten vaurautta ja vakavaraisuutta. Nurkkauksen peruselementti on pieni puu, ja sitä sympolisoi kaikki kukat, kasvit ja vihreä väri.
Joten Feng Shuin oppeja kokeillen, tämän nurkkauksen uusi ilme on alla olevan mukainen... Mitäs pidätte? Eikö olekkin vähän tasapainoisemman näköinen? :)
Taidot eivät aivan riittäneet laittamaan kuvia vierekkäin, jolloin eron olisi nähnyt ehkä vielä selvemmin, mutta omaan silmään tuo nurkkaus on nyt paljon "rauhallisempi" ja siistimpi ja ehdottomasti miellyttävämmän näköinen :)