Sivut

tiistai 13. joulukuuta 2011

Viimeinen palautus tälle vuodelle

Vihdoin ja viimein! Viimeinen koulutyö tälle vuodelle, ja itse asiassa tälle kurssikokonaisuudelle myös, on nyt tiputettu virtuaaliseen postilaatikkoon nimeltä KOPPA... Eli Psykologian perusopinnot 25 opintoviikkoa on nyt takana päin (jos korjattavaa ei tule) :) Kyllä kunnon reipas taputus omalle olkapäälle on paikallaan :)

Pientä yhteenvetoa tämän vuoden opinnoista. Suoritin 3 eri kurssia; Kognitiivinen psykologia ja neuropsykologia,  persoonallisuuspsykologia ja nyt viimeisenä kliininen psykologia. Haastavin ehdottomasti oli tuo esimmäisenä mainittu kognitiivinen psykologia ja neuropsykologian perusteet. Kaksi 400 sivun englannin kielistä oppikirjaa täynnä hermoston ja aivojen toimintojen ammattisanastoa... Huh, huh, siihen tehtävään menikin sitten koko kevät ja kesä. Kerran jouduin vielä täydentämäänkin kirjoittamaani. Arvosanakin kertoi ehkä tehtävän haasteellisuudesta, kurssi meni läpi heiveröisellä arvosanalla tyydyttävä 2.

Persoonallisuuspsykologian tehtävä meni tuohon edelliseen verrattuna niin sulavasti purkkiin, että ihan ihmettelin itsekin. Toki aihe oli tuttua jo monista aiemmista opinnoista ja siitä sainkin heittämällä suoraan arvosanaksi Kiitettävä 4. 

Tämä viimeinen tehtävä koski kliinistä psykologiaa joka käsitteli mielenterveyden häiriöitä. Tämäkin tehtävä meni suht´koht helposti, toki arvosanaa en vielä tiedä, saati joutuuko kirjoitusta vielä täydentämään. 

Kurssikokonaisuuden ensimmäisestä kahdesta tehtävästä sain Kehityspsykologiasta arvosanan Kiitettävä 4. ja Psykologian tutkimusmenetelmistä arvosanan erinomainen 5. Harmittaa vähän tuo Kognitiivinen psykologia/neuropsykologia, mutta tärkeintä oli että tässä vaiheessa sain kurssin suoritettua vain läpi. Tärkeintä on koko kurssikokonaisuus ja siitä läpipääsy, jotta voin hyödyntää sitä tulevaisuudessa.

Joten nyt voi hyvillä mielin lähteä tuonne lomareissuun ilman opiskelupaineita. Ensi keväänä sitten aloitan Psykologian aineopiinot ja niistä sitten ensi vuonna lisää. Nyt taidan kaataa itselleni voitonmaljan ja odotella, että päivän viimeinen koneellinen pyykkiä valmistuu! Hyvää yötä kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Chilit vauhdissa :)

Olipa yllätys kun kaadoin chileille viikottaista vesiannostaan ja huomasin, että muutamaan niistä oli tullut kukannuppuja! :) Ovat selvästikkin pitäneet lämpöisestä ja valoisasta paikastaan olohuoneen ikkunan kupeeessa :) Tässä pieni todistusaineisto tuosta kohta varmaan aikeavasta kukinnosta. Pensselit siis jo esiin (pölytystä varten )!! :)


Ihanaa sunnuntaita kaikille!!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Huivi valmistui :)




Tässä muutama kuva nyt tuosta uudesta villahuivista jonka vihdoin sain valmiiksi. Kudoin huivin 7 koon puikoilla ja käytin 50 silmukkaa. Lankaa kului 2,5 kerää (Novita Noki 884) ja lopussa yhdistin huivin päät. Olin kutonut huivia toisen puolen aina oikein ja toisen puolen nurin ja tästä syystä huivin reunat menivät mielestäni liikaa rullalle. Tämän takia päätin lopuksi tehdä huivista "putkilon" kutoen myös huivin reunat toisiinsa kiinni. Näin huivi asettui vihdoin aloilleen ja omasta mielestäni siitä tuli aivan ihana :) Värit ovat upeat ja lanka oli melko helppoa kutoa. Lämpöisiä  ja tunnelmallisia syysiltoja kaikille toivotellen!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pieni loma Rukalla ja vähän syksyn uutuus värejä langoissa :)

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa pienen postauksen. Pieni loma Rukalla on takana päin ja muutamat vaellusreitit jotka kerettiin käymään läpi, tuntuvat vieläkin lihaksissa. Tässä kuva pieneltä karhunkierrokselta jossa koitimme urheasti saada nuotiota aikaiseksi märistä puista :)


Suurin huomio oli kuitenkin pienessä uudessa kutomisprojektissa, jonka kehitin, kun "vahingossa" näin lankaosastolla niin mahdottoman ihanan väristä uutta villalankaa. Päätin tehdä itselleni semmoisen tämän päivän mukaisen kietaisuhuivin Novitan Noki langasta... ( kuva ei oikein onnistunut valotuksen takia ) Laitan vaikka myöhemmin vielä paremman kuvan huivista kun se valmistuu :)


Jotain muutakin uutta tuli tänään postin mukana perille... Olen jo hetken haikaillut olohuoneen ikkunaan pyöreää kristallipalloa ja nyt niitä tuli postin mukana kaksikin kappaletta. Feng shuihin liittyy tämäkin ja sen mukaan kristallipallo hajottaa auringon energian säteillään ympäri huonetta ja saa aikaan näin energian hyvää liikettä huoneeseen. Tässä kuva tuosta uudesta asukista :)


Näillä tarinoilla haluan toivotella kaikille ihanaa ja energistä syksyä! 

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kantarelli

Kävimme ostamassa syysmarkkinoilta tuoreita kantarelleja ajatuksena laittaa perkuujätteet mökkitontille itämään. Jos vaikka saisi jossain vaiheessa kerättyä kantarellit omasta metsästä :) (lisää aiheesta mökkiblogissa)


Kovin työ oli varmaan kuitenkin pilkkoa 6 litraa kantarelleja :) Kiitos P:n joka tuon ison urakan teki, itse pääsin paistelemaan sienet ja tekemään niistä kastiketta.




8 Rasiaa kantarellikastiketta päätyi pakkaseen ja jäihän sitä vähän lounaallekkin :) Kiirettä vai  meinasi tulla kun pyöritin kastiketta ja paistoin lihapullia yhtä aikaa :) Mutta hommasta selvittiin ja ruoka oli taivaallista! Ja se on paljon sanottu ihmiseltä joka ei yleensä tykkää sienistä :)


Kivoja sunnuntai iltoja kaikille toivotellen! 

lauantai 20. elokuuta 2011

Chilien tuuletus

Viime keväänä siemenistä kasvatettuja chilipensaan alkuja katsellessani tuossa viime viikonloppuna, tuumailin että taitaa olla aika vaihtaa chilit taimenkasvatus purkeistaan isompiin purkkeihin ja uuteen multaan. Olin lukenut jo aikaisemmin millaiseen multaa taimet kannattaisi vaihtaa ja lähi-Prismasta löytyikin kestomultaa, joka sisälsi jo itsellään turvetta sekä kevytsoraa joka keventäisi multaa entisestään ja antaisi juurille tilaa kasvaa ja hengittää :) Ostin muutaman pienen valkoisen muoviruukun, aluset kotona jo olikin ja niin alkoi mullan vaihto... Ja lopputulos oli enemmän kuin tyydyttävä :)


Tämmöisissä turveruukuissa taimet saivat kasvaa kevään ja kesän läpi ja nyt chilit saivat uuden upean ilmeen valkoisista muoviruukuista sekä kevytsorasta joka peitti ruman mullan :)


Ja tässä vielä purkkivertailut vierekkäin... olin pelkkää hymyä :)


Toki taustalla kaihersi vieläkin vähän tieto siitä, että taimia oli alunperin 24kpl ja kesän yli niistä selvisi vain 5kpl :) :) Vähän vielä harjoittelemista tällä viherpeukalolla :) No mullan vaihdon jälkeen chili-taimia pitäisi kuulemma alkaa myös tuulettamaan, että niiden hennot varret vahvistuisivat hennon tuulen liikuttelusta. Joten ei kun alakerran varastoon kaivelemaan laatikoita ja löytyihän se P:n vanha tuuletin... toki hieman pölyisenä. Ja eihän jo valmiiksi pölyistä tuuletin voinut laittaa tuulettamaan upouusia Chili-pensaita, vaan tein kovan työn vielä irrotellen kaikki osat ja pesten ne puhtaiksi pölystä... Nyt Chilit ovat tuulettuneet puhtaan valkoisella tuulettimella jo viikon verran, eikä vielä ainakaan ole olleet moksiskaan myöskään mullan vaihdosta, voivat kuulemma olla kovin oikukkaita joskus ja mököttää pitkiäkin aikoja muutosten jälkeen :)

Tässä nämä " Fabulous Five" jotka selvisivät rankoista kasvuolosuhteista huolimatta kesän yli :)


Kertokaa muuten jos teillä jollakin on orkidea tuntemusta, että miten saan orkideoihini eloa... ovat vuosia sitten pudottaneet kukkansa ja myös kukan varsi kuihtui pois, mutta isot vihreät lehdet jaksavat porskuttaa vuodesta toiseen... pitäisikö minun ostaa yksi kukkiva orkidea "pölyttämään" näitä kahta vai mitä minun pitäisi tehdä?

Vielä muutama ihana perhoskuva joita saimme napsittua kalareissullamme. Ajosillan töyräs oli täynnä kukkivia pensaita ja pensaan kukat taas olivat ihan täynnä perhosia, joten kuvaaminen oli aika helppoa. Tässä muutama näyte :)




(kuvat saa isommaksi klikkaamalla niitä)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille toivotellen! 

lauantai 13. elokuuta 2011

Mustaviinimarjapensaan lehdet talteen...

Luinpas jostain lehdestä, että mustaviinimarjapensaan lehdet kannattaisi kuivattaa ja murskata teeksi. On kuulemma hyvää ja terveellistä :) Tällaisena itsekokeneena luonnontieteilijänä päätin tietenkin uteliaisuuttani kokeilla kuivattamista.. Artikkelissa puhuttiin myös parista muusta marjanlehdestä joita voisi kuivattaa, mutta en kuolemaksenikaan muista enää mitä ne marjat oli ja mistä lehdestä ylipäätään luin asiasta :) Niin tyypillistä minulta :)


Lehdet sai kuivua uunissa reilut 4 tuntia jonka jälkeen murustelimme lehdet morttelilla pieneksi. Ilmatiivis kippo varmaan säilyttää muruset kuivana ja kuulemma 2-3 viikossa lehtimuruseos saa tiiviissä astiassa aromit vahvemmaksi. Tuskin malttamme odottaa, että pääsee kokeilemaan.. Makeampaa teetä tulee kuulemma vadelman ja mansikan lehdistä, tiedon löysin internetin ihmeellisestä maailmasta kuivumista odotellessa (mökillä olisi vadelman lehtiä...).


Mutta lisäksi tuohon vasempaan palkkiin on ilmestynyt taas uusi linkki koskien ensi talven tulevaa lomamatkaamme Kambodzaan, joten olette kaikki tervetulleita taas virtuaalimatkalle mukaamme :)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Terveiset terassilta ja mustikkaretken tulos :)

Tässä komeilee tämän kesän helteiden tulos.... iso ja komea herneenpalko :) Vielä emme ole kerenneet maistamaan noita oman viljelyn tuotoksia, mutta josko ensi viikonloppuna kerkeäisi maistelemaan kun mieheni palaa työmatkaltaan. Yksin en kehtaa niitä maistella :)


Tämän viikonlopun kiireitä selittänee eilinen extempore matka Keski-Suomeen mustikoita poimimaan. Starttasimme automme täältä länsirannalta klo. 04.30 aamulla ja takaisin kotona olimme illalla klo. 19.30. Mukana tietenkin 10 litraa mustikkaa ja takana n. 800 km ajomatkaa :) Sen verran tohinalla poiminne ja pakastimme marjat ettei kuvia tällä kertaa kerennyt ottamaan, mutta tässä yksi mehukas kuva ensimmäisestä mustikkahyvästä jonka teimme itse poimituista marjoista.... ja kyllähän se vaan maistuikin hyvälle :)


Nyt juuri sunnuntai apuvuorosta palanneena silmiä painaa sen verran, että petiinhän sitä on kömmittävä. Miehelleni iso halaus Etelä-Suomeen ja ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Vaeltava Sydän - 2005 -


Olin jotenkin haikealla päällä viikonlopun hääjuhlien jälkeen ja päätin julkaista vuosia sitten kirjoittamani runon vaeltavasta sydämestä. Yllä oleva ihana mustavalkoinen kuva on ystävieni häistä joissa olin tuolloin vuosia sitten seremoniamestarina (minä kuvassa vasemmalla, farkkutakki päällä)...

Vaeltava sydän

Vailla vartta,
vailla virttä valoisampaa,
unohtanut on ajatuksensa
uniensa taa.

Vailla mieltä,
vailla mieltensä yhteistä kieltä,
ajatuksissaan vaeltaa
tuhansien vuosien taa.

Vailla juurta,
sitä kaikista kantavinta
ja suurta,
airotta ajelehtii
vanhojen virtojen taa.

Vailla kättä,
unohtuneista virroista
pois vetämättä,
vaeltava sydän
ei koskaan löydä omaa satamaa.


Ihanaa kesäiltaa kaikille!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Herneitä helteessä ja vähän Feng Shuitakin:)


Etuterassille laittamani herneenpalot ovat kasvaneet komeasti ja kukkia on siellä täällä. Helteinen ja aurinkoinen terassi on kuin luotu herneen kasvatukseen :) Tässä vielä yksi kuva jossa näkyy koko laatikko. Kohta saadaan varmaan maistella makoisia herneitä! Herneitä ei tarvinnut esikasvattaa, vaan laitoin siemenet suoraan multaan ulkona olevaan laatikkoon. Nyt heinäkuun toisena viikonloppuna kukkien tilalla alkaa jo näkyä pieniä herneen alkuja :)


Pelastin työpaikaltani tämän pienen kristallilasin, jota oltiin heittämässä pois. Tuore ruusun nuppu (3 eur) sopii täydellisesti lasiin ja asetelma sai vakiopaikan Feng Shuin mukaan vaurauden nurkasta.


Takana on tapahtumarikas viikonloppu, ja vaikka väsy painaakin reissaamisesta niin ihanaa oli. Mieheni veli ja hänen kihlattunsa menivät naimisiin ja saimme olla todistamassa tätä ihanaa tapahtumaa! Kiitos vielä kerran ihanista juhlista H & S jos luette tämän tekstin :)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Haku Psykologian Maisteriohjelmaan

Selvän teki.... Koitin ladata tähän kylkiäisiksi kuvaa jotta tekstiäkin olisi kivempi lukea, mutta ei kun ei. Väkisin sitä kuvaa ei nyt vaan tuoda tällä ohjelmalla :) Tarkoitus ei ollut kuitenkaan suinkaan vain manailla elektronisten järjestelmien taitojani vaan oli minulla oikeasti asiaakin...

Olen pähkäillyt tässä jo muutaman vuoden noita psykologian opintoja ja sitä miten ihmeessä pääsisin sitä opiskelemaan. Joku saattaa muistaa aikaisemman kirjoitukseni vuosi sitten kevään pääsykoe tuloksista ja siitä miten tuo kilpailun todellisuus reilun tuhannen ihmisen kesken tiivistyi ihan käsin kosketeltavaksi. Toisaalta peli on reilua, koska pääsykoe on ilmainen ja koe on sama kaikille ikään, säätyyn, sukupuoleen tai varallisuuteen katsomatta, mutta että hakijoita on 1000, niin se nostaa aina myös vaatimustason todella korkealle. Pienillä virheillä on iso vaikutus lopputuloskeen.

No mutta, olen siis pähkäillyt miten ihmeessä pystyn kilpailemaan 1000 hakijan kanssa, varsinkin täysipäiväisenä työntekijänä jolla on lähinnä viikonloput aikaa päntätä pääsykoe kirjoja verrattuna esimerkiski lukion päättäneitä, joilla on rutkasti enemmän aikaa lukea kirjoja. Mutta jottei tämä menisi ihan täysin siihen "minä aina" ja "muut ei koskaa" väittelyyn, niin sain vihdoin vastauksen pähkäilyilleni. Tai ainakin hieman enemmän valoa sinne tunnelin päähän :)

Aika ajoin yliopistot saattavat järjestää maisteriohjelmia, tarkoittaen sitä, että maisterin tutkinnnon jälkeen esimerkiksi työnimikkeessä voi käyttää sanaa Psykologi. Näihin maisteriohjelmiin voi hakea myös vanhalla alemman korkeakoulun tutkinnolla (mikä minullakin on) , mutta ennen hakua suoritettuna täytyy olla myös psykologian perus- ja aineopinnot. Sitten jos sinut katsotaan hakukelpoiseksi, täytyy sen jälkeen osallistua ihan samalla tavalla kevään pääsykokeisiin kuin nuo normaalit 1000 muutakin hakijaa, mutta sillä kertaa kilpailet vain 60-90 ihmisen kanssa (riippuu vuodesta)!!!  Mahdollisuudet on tuolloin jo paljon paremmat...

Mutta ei parane hihkua vielä. Tällä hetkellä koetan suorittaa noita psykologian perusopintoja (25op) ja nekin ovat olleet aika haastavia ja ennen kuin voin tällaiseen maisterinohjelmaan hakea täytyy minun vielä lukea myös psykologian aineopinnot (35op) joka on vielä isompi kokonaisuus kuin perusopinnot... eli voisin sanoa että ainakin kevääseen 2013 täytyy vielä hakua odotella :(  Mutta en aio lannistua, tämä tie jo aukaisi hieman lyhyemmän vaihtoehdon psykologian opintoihin, vaikkei tässäkään tiessä mikään ole varmaa, eikä varsinkaan helppoa :)

Noin, nyt tästä kaikesta uudelleen innostuneena ja yhden TOOOOOSI ison koulutyön palauttaneen, taidankin  sammuttaa koneet ja aparaatit sekä alkan silmäilemään kahta jäljellä olevaa tehtävää :)

Oikein mukavaa Juhannuksen odotusta kaikille ja toivotaan ettei aivan koko Juhannusta sataisi :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ihana uninen kesäloman alku :)


Ihana pieni kesälomani sai ihanan unisen alun :) Perjantaina tarkoitus oli ottaa vain pienet päiväunet, mutta nukuimmekin pitkät unet aamuun saakka. Väsy yllätti uudelleen lauantaina päivällä ja otimme pienet 1,5 tunnin päiväunet  ja seuraavana yönäkin nukuimme vielä makoista 10 tunnin yöunet :) Ihanaa lepäilyä ja voimien keräilyä. Nyt jaksaa aloittaa lomansa sitten virkeänä ja energisenä :)

Ps. käykääpä kurkkaamassa mökkiblogiamme (löytyy vasemmasta palkista)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Up - kohti korkeuksia.....

Ajattelin kertoa teille yhdestä ihanasta piirretystä elokuvasta joka on jäänyt lämmittämään mieltäni ja saanut aika ajoin ajattelemaan elämän kummallisuuksia. Ihastus piirrettyihin elokuviin kumpuaa varmaan lapsuudestani jolloin joka viikonloppu aina kruunasimme lauantain saunaillan kahdella elokuvalla; komedialla ja lasten piirretyllä sekä isolla kulholla jäätelöä joka oli koristeltu nonpareilla ja keksitikuilla.


Halusin esitellä tämän ihanan tarinan koska se edustaa asioita joita itse kaipaan elämääni ja huomasin että osa elokuvan tunteista on hyvin läsnäolevia myös omassa elämässäni. Elokuva kertoo intohimosta ja uskosta yhteiseen unelmaan, joka murtuu puolison vakavan sairastumisen ja menehtymisen myötä. Se kertoo katkeruudesta tavoittamattomia unelmia kohtaan sekä surusta joka seuraa suuren rakkauden menetyksestä. Se kertoo siitä miten aika menee eteenpäin omalla painollaan silloinkin kun haluaisimme niin kovasti pitää kiinni vanhoista tavoista ja pyristellä muutosta vastaan. Uskon, että suurin opetus elokuvassa on kuitenkin se, että usein sokeudumme kaikille uusille mahdollisuuksille jotka leijuvat ympärillämme emmekä aina ymmärrä kaikkia hyviä asioita jotka tulevat elämäämme, koska koemme ne sillä samaisella hetkellä häiritseviksi ja ylivoimaisiksi.

Suru ja katkeruus menetettyjä asioita kohtaan piinaa elokuvan vanhusta, elämä näyttää harmaalta, mutta kuitenkin niin turvallisen tutulta, kotoisalta ja hallitulta. Muisto menetetystä puolisosta ja yhteisestä unelmasta säilyy kunhan mikään ei muutu. Kaikki kuitenkin muuttuu kun vanhuksen kuistille ilmestyy pirtsakka ja päättäväinen partiopoika jolla on vahva päämäärä saada auttaa vanhusta jotta hän saisi viimeisen partiolaisten kunniamerkkinsä. Viimeinen pisara vanhukselle on kuitenkin kun hänen tonttiaan jo pitkään hamunnut rakennusurakoistija vahingossa rikkoo hänen rakkaan postilaatikkonsa johon liittyy paljon muistoja ja vahvoja tunteita. Vanhus lyö urakoitsijaa ja näin urakoitsija saa syyn vaatia tonttia itselleen passittamalla vanhuksen soiaalivirkailijoiden kynsiin... ja tästä alkaa värikäs seikkailu, odottamattomia yllätyksiä, taisteluja omia tunteita kohtaan, menetyksen hyväksymistä, naurua ja kommelluksia sekä tunteikkaita kohtauksia jotka saavat varmasti jokaisen katsojan silmäkulmiin kyyneleitä.

Elokuva kosketti itseäni syvästi ja sen myötä olen huomannut myös omassa elämässäni pitäväni joskus liian tiukasti kiinni vanhoista unelmista ja tuntevani aika ajoin katkeruutta asioista joita en ole saavuttanut elämässäni tai joista olen joutunut luopumaan syystä tai toisesta. Menneen murehtimisella sekä suruun kietoutumalla saattaa huomaamattaan ohittaa monia ihania ja yllätyksellisiä asioita elämässään. Monesti itselläni on myös niin kiire toteuttaa kaikki suunnittelemani asiat etten muista nauttia tästä hetkestä ja niistä asioista joita minulla jo on ympärilläni. Huomaan monesti myös kaipaavani ympärilleni tiiviimpää perhettä, yhdessä oloa ilman maailman murheita. Unelmoin myös joskus jo omasta vanhuudestani jossa voin pitää puolisoani kädestä ja tuntea vieläkin saman kipinän kuin aikojen alussa. Kaikki mitä siihen välille mahtuu on lahja empäröivältä maailmalta ja haastankin teitä kaikkia avaamaan sydämenne uusille muutoksille, muutosten tuomille uusille mahdollisuuksille sekä niille pienille asioille jotka tekevät teidät onnellisiksi. Näistä pieneistä asioista on hyvä pitää kiinni jottei elämä muuttuisi liian harmaaksi ja turvalliseksi :)

Tällä tarinalla haluan toivottaa kaikille ihania kesäisiä hetkiä rakkaidenne parissa ja muistakaa pitää huolta niistä ihmisitä joista välitätte. Ympärillämme olevat ihmiset saavat meistä kuitenkin aina ne paremmat puolet esille, yksin olemme joskus itsellemme ehkä liian vaativia ja julmia :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Matkalle jälleen :)

Huomenna aamulento vie Helsinkiin ja iltapäivällä eteenpäin Amsterdamiin. Tervetuloa seuraamaan Amsterdamin matkablogiamme joka löytyy tuosta vasemmasta palkista.

Tomorrow morning flight will take me to Helsinki and in the afternoon we are heading to the Amsterdam. Be welcome to follow our trip from our Amsterdam - Blog which can be found from the left side of this blog!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Kristallia, kristallia....

Pitkään aikaan en ole kerennyt ajattelemaan Feng shuita johon hetki sitten hurahdin. Kokonaan se ei ole kuitenkaan ollut mielestä pois ja tässä alla onkin viimeisin ostos Feng Shuihin liittyen. Ajatuksissa on ollut jo pitemmän aikaa ostaa kynttilänjalka ja siihen kristalliset mansetit ja kivan kynttelikön löysinkin Tiimarin alennuskopasta ( 5eur ). Ongelmaksi alkoi kuitenkin kehkeytymään löytää tähän aikaan vuodesta yleensäkkään minkäänlaisia mansetteja kynttelikköön saati sitten vielä kristallisia :) Surffailu netissä tuotti kuitenkin tulosta ja vihdoin sain ostettua kynttelikköön ihanat kristalliset mansetit... tai muovijäljitelmiähän ne on, mutta tosi kivasti taittavat myös valoa :) Tässä kuva alla...


Tässä vielä lähikuva itse mansetista. Olen kyllä tosi iloinen tästä löydöksestä, nyt täytyy enää löytää kivat kynttilät kynttelikköön :) Kristallien sanotaan vahvistavan minkä tahansa huoneen energia ja saavan energian liikkeelle. Kaikista puhtaimpia kristalleja ovat kuulemma aidot timantit, mutta vuorikristallit ja kristallijäljitelmät ajaa saman asian lähes yhtä hyvin (näin kerrotaan...). Harvalla on varmaan kuitenkaan varaa oikeisiin timantteihin, siis sisustusmielessä :)


Mielenkiintoista nähdä onko kyntteliköllä vaikutusta :) Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille toivotellen!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappukakkua ja siedätyshoitoa :)

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa :)

Vapun kunniaksi päätin leipoa yhteishyvä-lehden sisällä tulevan ruokalehtisen ohjeen mukaan suklaisen kakun ja ai että se oli hyvää :) Nyt kakku on jääkaapissa jäähtymässä ja voin lyödä vaikka vetoa, että kylmänä se on vielä taivaallisempaa :) Tässä alla kuva tuosta herkusta!



Ruskea osa on suklaista brownie-taikinaa ja tuo vaalea osa on tuorejuustopäällyste :)

Siedätyshoidosta kun puhuin tuossa otsikossa niin tarkoitin uusien taimieni siedätyshoitoa. Taimet kun kasvattaa sisäoloissa niin niitä ei voi noin vain heittää ulos ensimmäisten aurinkoisten kelien tultua, vaan niitä pitää ensin siedättää ulkoilmaan :) Eli olen nyt viikon verran pitänyt taimen alkuja ulkoterassilla, penkin allla varjossa päivisin ja ottanut sitten yöksi aina sisään. Yöllä kun vielä saattaa olla pakkasta niin ei taimet näin pääse saamaan liikaa kylmyyttä :) Isossa purkissa on Auringonkukat ja pienissä astioissa on Chilipuun taimenia :) Niitä onkin sitten se n. 20 kpl :) Haluaako joku Chilipuun alun  :) Täällä niitä nyt ois tarjolla muutama :)


Näillä terveisillä oikein mukavaa Vappua kaikille ja nauttikaa auringosta!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Hyvää Pääsiäistä kaikille!


Auringonkukat komeasti aluillaan :)
Sunflowers are growing up :) 

Oikein mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!
Have a great and sunny easter!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Talvikauden Työntekijä - titteli :)

Nokka tukossa ja kurkku karheana olin hautautunut tänään kyynärpäitäni myöten työpöytäni paperipinojen keskelle, kun esimieheni ja hänen pomonsa marssivat luokseni. Olin jo ihan hautautua töihin ja kerkesin jo ajattelemaan, että voi ei mitähän nyt, en millään kerkeäisi tekemään yhtään ylimääräistä työtehtävää muiden odottavien tehtävien ohella...

He rykäisivät virallisesti ja esimieheni alkoi puhumaan hymysuin jotain joustavuudesta ja venymisestä ja ennen kuin kerkesin sanoa mitään he ilmoittivat, että minut oli valittu kauden työntekijäksi :) En yleensä mainosta itseäni tällälailla, mutta ette usko että minulle tuli hieno ja tärkeä olo kaikkinen nuhaisine oloineni. Tänään olin vielä erityisen väsynyt ja uupunut pitkittyneen flunssan ja työpinojen takia joten tämä tuli todella iloisena yllätyksenä. Kaikki talon esimiehet olivat olleet samaa mieltä ja yrityksemme pomo sanoi vielä päälle, että "Nyt näet, että kyllä me ollaan huomattu sun uurastus" :) :) Aivan huippua, loppu päivä meni ihan kevyesti liidellen, eikä flunssa tuntunut enää ollenkaan jäsenissä :)

Tässä vielä nuo kriteerit, joiden perusteella valinta oli tehty: "Asiakaspalveluhenkinen, osoittaa ääretöntä joustavuutta työtehtävissään, varsinainen "rauta-hermo" ja aina valmis auttamaan muita."

Kyllä nyt jaksaa taas paahtaa töitä :)

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Minillä Haaparantaan :)


Päätimme lähteä käymään perinteisellä nuuskanhaku reissulle Haaparantaan. Yllä oleva kapistus toimii kulkuneuvona :) Kyyti on pakettiautoon verrattuna melko erilaista, takamus tuntuu viiltävän maantietä pitkin ja näkyvyys on huomattavasti rajatumpaa. Lujaa silti pääsee koska ainakin kerran peltipoliisi jo kerkesi räpsäyttämään valonsa :) Nyt jatketaan kahvipaussin jälkeen Ruotsin puolelle Nuuskakairan Tukkuun ja Ikeaan :)

Tällaisia kotiinviemisiä saimme mukaamme :)


Ikeasta lähti mukaan punaisia säilytyslaatikoita kirjahyllyymme, sekä P:lle säilytysmappeja, ihanat kesäisen raidalliset isot kylpypyyhkeet, vähän makeisia viereisestä Candy Worldistä ja sitten Nuuskakairan Tukusta tietenkin sitä nuuskaa :) Reissu oli melko pitkä, yhteensä 990km kahden päivän aikana, mutta hauskaa oli ja saimme kaikkea uutta ja kivaa kotiin :)

Ihanan aurinkoisen ilman inspiroimana päätin etsiä auringonkukan siemeniä ja Vaasaan tullessa Prismasta niitä löytyikin. Löysin myös oivan idättämisrasian ja hitsi miten helppoa siemenet oli laittaa itämään. Ei sotkua, ei multaisia sormia (no ihan vähän vain ) helppoa ja kätevää :)


Näin se meni... otin paketin auki ja pohjalta löytyi turvepelletti pyöryköitä.


Turvepelletti palojen päälle tuli vähitellen laittaa noin 4,5 dl lämmintä vettä joka sai pellettirullat turpoamaan ylöspäin.


Kaikki vesi kun oli imeytetty pellettirulliin, piti niihin työntää 2-3 kukan siementä per turvepaakku, mutta koska itsellä oli noita isompia auringonkukan siemeniä, niin laitoin vain yhden per paakku..


Ja sitten vain kansi päälle ja odotellaan :)


Todella helppoa, täytyy nyt vain katsoa tietenkin ensin miten tämä idätyskammio toimii :) Ihana reissupäivä takana ja nyt lötkötellään kotona sohvalla pieni kasa unihiekkaa silmissä :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kesäunelmia

Olen selaillut yhtä viime kesän lehtä nimeltä Drömhem &Trädgård (08/10) ja ihaillut aina vain uudestaan ja uudestaan kuvia pienestä viherhuoneesta joka on osa ulkorakennusta. Haluaisin ehdottomasti jotain tällaista vastaavaa sitten joskus kun saa sen oman pikkutorpan pikkupihoineen :)


Tällaiseen valoisaan viherhuoneeseen olisi ihana laittaa keväällä kukan siemeniä itämään ja miten kiva siellä olisi kesällä lukea jotain kivaa kirjaa ja nauttia iltapäivän teekupposet :) Jos vain mahdollisuus tulee, niin tällainen on ehdottomasti mukana rakennuslistalla :) Minusta tällainen olisi aivan ihana!


Kesäunelmia täynnä toivottelen mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Käsitöitä ja pieni ostos...

Ihana aurinkoinen keskiviikko! :)

Jo varmaan senkin vuoksi, että työviikko on voiton puolella ja viikonloppuun on enää kaksi yötä :) Ajattelin esitellä muutaman käsityöni viime ajoilta ja kaksi hartiahuivia jotka tein viime kesän aikana...

Mutta sitä ennen ajattelin kysyä, että onko teillä koskaan tullut sellaista tilannetta vastaan, että teidän on pitänyt käydä samassa kaupassa monta kertaa ihailemassa jotain esinettä, vaatetta tai muuta vastaavaa, mutta ette ole malttaneet ostaa sitä? Minulle on käynyt näin monestikkin... ja tällä kertaa kohteena oli tässä alla kuvassa oleva, nyt siis vihdoin minun, ihana kesäinen paituli :) Kävin tänään jo viidetta kertaa ihailemassa tätä paitaa ja koska palkkapäivä oli eilen niin ajattelin uskaltaa kokeilla sitä... ja tiesin että jos se nyt jätän kauppaan niin jossain vaiheessa alkaa harmittamaan ja kovaa :) Joten tässä tämä ihana paita... täydellinen varmaan farkkukaprien kanssa :) (huomatkaa miten monta hymiötä tekstissä on... )



Tämän alla olevan pussukan kudoin tässä muutama viikko sitten tarkoituksena täyttää se viljanjyvillä ja tipauttaa mukaan muutama tippa laventeli öljyä. Kunnia paikan se sai yöpöydän kulmalta josta se levittää ympärilleen rauhoittavaa laventelin tuoksua :) Kukat virkkasin uuden ostamani kirjan malleista...


Tässä oiva kirja erilaisine virkattuine kukkamallineen.... tosi kivoja kukkamalleja!


Tässä alla taas viime aikaisin haasteeni... norjalaiskuvioiset villasukat. En tiedä otinko liian vaativan haasteen vastaan mutta nilkkaa kohden  kovaa mennään :) Katsotaan saanko niitä koskaan valmiiksi :) Värit ovat omasta mielestäni aivan ihanat ja värien valinnassa itse asiassa auttoi mieheni pikkuveli :) Loistava värisilmä!
Kuvasta näkee vähän huonosti, mutta väreinä on valkoinen, marjapuuron punainen ja vaalean ruskea lanka..


Viime kesäksi sain sitten valmiiksi ensin tämän ruskea sävytteisen hartiahuivin ja myöhemmin tein vielä alku syksystä samalla mallilla täysin mustan..







Siinä kaikki tällä kertaa :) Ensi kerralla taas lisää... nyt alan ahkeroimaan kodin siivouksen parissa, kuten sanoin pari yötä on enää viikonloppuun ja haluan että koti on siisti ja raikkaan tuoksuinen kun viikonloppu alkaa :) Ihanaa keskiviikko iltaa toivotellen kaikille!