keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Barcelona 1. pvä
Venähtäneen lentomatkan jälkeen heräsimme ensimmäiseen lomapäivään auringonpaisteen herättäminä sen enempää tietämättä mitä kello oli. Väsy painoi vieläkin silmiämme ja omat korvani olivat vieläkin täysin tukossa. Ensi silmäys kelloon kertoi, että olimme nukkuneet vasta 4 tuntia ja kello oli 08.30 aamulla paikallista aikaa. Emme kuitenkaan tuntuneet tarvitsevan enempää unta vaan päätimme marssia hotellin aamupalalle ja aloitella päivää leppoisissa merkeissä. Päätimme, että koska edellinen päivä tulisi verottamaan energiaa tältä ekalta päivältä, niin ottaisimme päivän vähän rauhallisemmin tutkien vain hotellin lähiympäristöä.
Yöllä ajaessamme hotellille, ajoimme läpi keskeneräisten rakennusten joiden seinillä oli valtavan paljon erilaisia graffitteja ja mietin mielessäni, että millaiselle alueelle olimme oikein majoittuneet. Aamulla ja jo oikeastaan hotelliin tultaessa yöllä kuva kuitenkin jo muuttui hiljalleen, ilmiselvästi oli kyse alueesta joka on kehittymässä pikku hiljaa yhdeksi turisti keskittymäksi.
Aamupalan jälkeen otimme mukaan kartan ja lähdimme tutkimaan lähistöä. Hotellikorttelin nurkan takaa löysimme pitkän ostos/ravintola/kahvila kadun nimeltään Rambla del Poblenou. Puhutaan siis monen kymmenisen korttelin pituisesta kävelykadusta. Nimesimme sen heti "Pikku Ramblaksi", koska tiesimme että se "oikea" Rambla olisi ihan Barcelonan keskustassa. Lähdimme kävelemään ihmisvirran mukana rantaan päin ja rantaan päästyä eteemme laajeni alla oleva näkymä kilometrejä pitkästä hiekkarannasta, joka oli vielä kaiken lisäksi melko tyhjä vaikka aurinko paahtoi taivaalta ja lämpötila oli jo aamusta kivunnut lähelle +27 astetta. Jopa nuhaisena ja korvat täysin tukossa, alkoi tosissaan harmittaa että pikinit oli tullut jätettyä kotiin. Itselle ei käynyt mielessäkään, että aurinkoiset uimarannat olisivat näinkin lähellä keskustaa ( n. 2 km päässä).
Next morning we woked up for the sunshine without having a clue what the time was. Quick look to our watches told us that we have slept only 4 hours. It was 08.30 am local time. We sure were tired, but not sleepy enough, so we decided to get up and go to the hotel´s breakfast to get some energy for the day. Plan was to just look around as we knew that we could be too tired to explore more of the city.
Last night when we took a taxi to the hotel, it drove thought small streets and there was lot of graffitis on the houses. I thought already that where on earth we are going, but later on we noticed that it was just a area of new growth and that's why there was so many unbuild buildings. After breakfast we took a map with us and left the hotel to explore near by streets. Behind the corner of the hotel was a long promenade with cafes, diners and shops. Promenade was called Rambla del Poblenou and straight away we started to call it " little Rambla" as we knew they was bigger one "the Rambla" in a city centre.
We decided to follow the crowd to the beach and we sure were amazed about that size of the beach being so close to the city center and it was not even so crowded. even with my bad flu I regret that I left my bikinis back home :) The warm weather (+27) and the sun shine was not so good for the tired travellers so we walked back to rambla and wanted to have some coffee to wake up more.
Kuumuus ja palmut eivät kuitenkaan oikein tehneet etuaan väsyneille matkalaisille vaikkakin maisemat olivat huimaavat. Lähdimme siis tuota pikaa tallustelemaan takaisin kävelykadulle ja mietimme mihin kahvilaan istahtaisimme aamupäivä kahveille. Alla oleva pieni kahvila tuntui jotenkin houkuttelevalta ja päätimme istahtaa alas. Ei aikaakaan kun meiltä tultiin ottamaan tilaus ja eloisa argentiinalainen tarjoilija teki meihin vaikutuksen. Siitä aamusta eteenpäin kävimme useasti tämän kahvilan asiakkaina joko aamupalalla, iltapalalla tai vain päiväkahveille. Yllätyimme myös hintojen alhaisuutta, jotenkin olin itse olettanut hintatason olevan suomen suuntainen.
Yllä olevassa kuvassa Rambla del Poblenou, meidän nimeänä " Pikku Rambla ". Kadun kahviloissa näki paljon paikallisia, eikä ulkomaalaisia turisteja ollut huomattavan paljon. Tämä varmasti auttoin antamaan kuvan aidommasta Barcelonasta ja hyvän vertauskuvan saimmekin seuraavana päivänä vieraillessamme keskustan "oikealla" Ramblalla.
___________________
Above you see the picture about the Little Rambla and there was not a lot tourists, mainly locals, which was great. In a way I think we had little bit more real picture about Barcelona on this street than anywhere else in a city.
Tässä yllä kuva suosikki kahvilastamme pikku-ramblalla ja kahvit + tuorepuristetut appelsiini mehut sai n. 7 eur yhteishintaan. Pitsat ja juomat maksoivat n. 18 eur yhteensä kahdelta.
___________________
The restaurant above became our favorite restaurant during our trip and we had there our breakfast, afternoon coffees and diners. We were surprised about the prises beeing so low, as coffees and juices costs about 7 eur for two persons and pizzas and drinks was around 18 eur for two person.
Kahveja nauttiessa, jotka olivat muuten tosi hyviä, vaikka turisti oppaissa varoiteltiin espanjassa tarjoiltavasta tujummasta kahvista, selailimme vähän juuri hotellilta saatua kaupungin karttaa ja teimme pikaisen "sinnepäin" suunnitelman missä paikoissa haluaisimme käydä. Tälle päivälle emme kuitenkaan halunneet edes ajatella kaupungille lähtöä, joten päätimme kävellä tutustumaan muutaman korttelin päässä olevaan eläintarhaan. Eläintarhoista on jostain syystä tullut myös yksi lomiemme kohde ja niissä on kyllä kieltämättä hauska kuvailla eläimiä ja saada niistä huvittavia kuvia :)
___________________
While having our coffees we had a look of our city map to decide what to do today as we were quite tired of yesterdays trip. As we didn't want to start exploring the whole city, we decided to visit the Zoo near by. Somehow it has become a habbit to visit local Zoo on our trips, and it' quite fun anyway to take funny pictures of different kinds of animals.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Heipsan!
Voin vain kuvitella miten uuvuttava lentomatkanne on ollut. Mutta - onneksi oli sentään lähellä pubi, jossa katsoa jalista, heh heh.
Kiva kuva teistä kahvilassa. Odotan oikein kuvamaratoonia kun tulette meille.
Eiks ookkin ihanaa olla kotona!? Musta ainaskii!
Kieltämättä reissu oli vähän väsyttävä, varsinkin kun itse oli vielä puolikuntoinen, mutta en haluaisi vaihtaa päivääkään pois :) Itsellä on aina vähän toisenlainen efekti matkailusta, en millään haluaisi vielä palata takaisin suomeen, mutta kait se johtuu siitä että reissuilla pääsee niin totaalisesti irti rutiineista, ettei malttaisi millään palautua taas maan pinnalle :)
Kuvia tosiaan on, mutta tänne tietenkin laitan vain muutaman kuvan, tilan puutteen vuoksi :)
Helteiset terkut!
Odotan sadetta kuin lottovoittoa, ei sada millään ei - mustat pilvet risteilee mutta taas paistaa kuumasti, hymmm....vettä ja äkkiä!!!
Mitens on toivuttu lomasta ja arjen alkamisesta?
Lähetä kommentti