Olin jotenkin haikealla päällä viikonlopun hääjuhlien jälkeen ja päätin julkaista vuosia sitten kirjoittamani runon vaeltavasta sydämestä. Yllä oleva ihana mustavalkoinen kuva on ystävieni häistä joissa olin tuolloin vuosia sitten seremoniamestarina (minä kuvassa vasemmalla, farkkutakki päällä)...
Vaeltava sydän
Vailla vartta,
vailla virttä valoisampaa,
unohtanut on ajatuksensa
uniensa taa.
Vailla mieltä,
vailla mieltensä yhteistä kieltä,
ajatuksissaan vaeltaa
tuhansien vuosien taa.
Vailla juurta,
sitä kaikista kantavinta
ja suurta,
airotta ajelehtii
vanhojen virtojen taa.
Vailla kättä,
unohtuneista virroista
pois vetämättä,
vaeltava sydän
ei koskaan löydä omaa satamaa.
Ihanaa kesäiltaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti