No niin viimeinen sairaslomapäivä meneillään ja hitsi, että voi olla hankalaa saada lääkäriltä sairaspäiviä vaikka keuhkot kippurassa menee vastaanotolle. Mistä lähtien valloille on tullut käsite, että töihin pitää mennä puolikuntoisena ja vaan keskettävä. Ihan hullua, minä ainakin itse haluaisin mennä töihin terveenä ja energisenä, huomenna tuskin sellainen olo vielä on.
Mutta ettei vallan menisi aika taas maanitteluun niin hyvinä puolina kuitenkin on, ettei limaa irtoa enää niin paljon keuhkoista ja hereilläkin jaksaa jo pysyä hieman paremmin :) Ja mikä tärkeintä, ruokahalu on palannut!
Yllä olevan tuuletuksen kunniaksi ajattelin esitellä kaksi uutta aikaansaannostani, toinen valmis, toinen tekeillä... Ja tässä ensimmäinen:
Saanko esitellä " Veronica Longifolia " yleisemmin tunnettu nimellä Rantatädyke, mutta tuo latinalainen nimi kuvastaa kukkaa mielestäsi paljon enemmän :) Eli minulle tuli pieni idea tuosta rakenteilla olevasta mökistämme, että mikä olisi ihanampaa kuin piirtää mökin seinille tauluiksi kukkia ja kasveja joita tontilla esiintyy. Tekisi sellaisen kuva-seinämän :) No tuossa ylhäällä olisi nyt ensimmäinen taulu kehystettäväksi ja piirrustelijoille tiedoksi, että käytin työhön pastelli värejä, niin liituja kuin kyniäkin ja tietenkin ruiskutin vielä fixatiiviä päälle, että liitu pysyy paperissa kiinni. Piirrustuksesta tuli aika kiva, vaikka vieläkin pitäisi enemmän kiinnittää huomiota varjostuksiin (oma kompastuskivi).
Toinen, myös uuden tulollaan olevan mökin innoittama tekele, on tässä alla:
Tuossa jo muutama postaus sitten kirjoitin ostamistani matonkuteista ja nyt ne on pesty, keritty ja valkoinen kude jopa puolitettu (älkää kysykö miten kova homma se oli) ja päätin kokeilla millaista jälkeä kuteilla saisin. Mattoon olen käyttänyt Juhannusruusu maton ohjetta ja koukkuna koko 10. Ja täytyy sanoa ettei mitää kovin niska-ystävällistä hommaa, mutta jälki on mielestäni aika kaunis :) Laitan koko matosta kuvan sitten kun sen joskus saan tehtyä valmiiksi...
Nyt kuitenkin takaisin sohvalle nuokkumaan ja nauttimaan viimeisestä sairaspäivästä ja eritoten syömään rakkaani tekemää spaghettikastikketta joka maistuu taivaalliselle (paljon valkosipulia) :) Mukavia viikon jatkoja kaikille! Pysykää terveinä! :)
tiistai 24. huhtikuuta 2012
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Hurjaa kevätkasvua :)
Chili on hurjassa kasvussa ja on kasvanut muutamassa päivässä jo pienen chilipaprikan muotoon :)
Uusista jutuista innostuneena olen törmännyt myös tällaiseen uuteen tuttavuuteen kuin Goji-marja. Ruokakaapista tuota marjaa löytyykin jo kuivattuna, mutta kun tuntuu että haluan aina saada kaiken kasvamaan itse niin täytyihän minun koittaa saada selville lisää tästä marjasta. Nettisivuilla surffaillessa sainkin tietooni, että Goji-marjat saattaisivat jopa selviytyä suomen pakkasista ja tuosta ajatuksestahan minä sitten innostuin :)
Viime viikonloppuna laitoin muutaman Goji-marjan vesilasiin turpoamaan ja erottelin marjan sisällä olevat pienen pienet siemenet turvepaakkuihin ja suureksi yllätykseksi jo tällä viikolla turvepaakuista on tullut esiin taimia :)
Goji-marjaa googlaillessa törmäsin myös sellaiseen juurekseen kuin Maca, joka kuuluu myös tällaisiin superfoodeihin, joista nykyään puhutaan, mutta lähimmät siemenet olivat myynnissä jenkkilässä ja hyvään toimitushintaan, joten se kokeilu saa odottaa vielä vaikka siihen asti kun on se oma kasvimaa tai kasvihuone :) Mutta tällaisia kasvu-uutisia tällä kertaa ja ensi kerralla taas lisää :) Kivaa ja aurinkoista viikonloppua!

Tunnisteet:
chilin kasvatus,
Goji-marja,
Goji-marjan kasvatus,
Maca
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)