tiistai 18. joulukuuta 2012
Ihanaa Joulun aikaa kaikille!
Niin se vaan on vierähtämässä taas vuosi loppuun ja on aika rauhoittua. Hektisyys on ollut ainakin omalla kohdallani hyvinkin ajankohtaista. Muutama kiireinen päivä enää jäljellä ennen Joulua ja sitten saakin taas heittää olohousut ja lämpöiset töppöset jalkaan moneksi päivää. Kohta alkaa levon hetki ja aika jolloin akut ladataan uutta alkavaa vuotta varten. Joten sydämeni pohjasta toivotan teille kaikille ihanaa Joulun aikaa! Muistakaa levätä paljon ja nauttikaa läheistenne seurasta. Kiitos tästä vuodesta ja aloitetaan uusi vuosi sitten täysin uusilla energioilla :)
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Piparkakkutalo koko komeudessaan :)
Niin vain pikkuhiljaa piparkakkutalo alkoi saada muotoaan ja pala palalta sienät ja katto löysivät paikoilleen :)
Lopuksi taloon lisättiin vielä eteisporstua, kuuset pihaan ja valot sisälle. Ja ai että miten mukavan näköinen siitä tuli :)
Talo sai kunniapaikan olohuoneen ikkunalaudalta muiden joulukoristeiden rinnalle. Ja koristeluista sekä suunnittelusta iso kiitos miehelleni, talo valmistui kuin varkain työpäivieni aikana :) Ihan totta, kädenjälki on melkein kokonaan hänen, itse auttelin lähinnä porstuan ja kuusien kanssa :) Neljä päivää vierähti talonrakennuspuuhissa, mutta kyllä kannatti :)
Ihanaa Joulun odotusta kaikille toivotellen! :)

maanantai 26. marraskuuta 2012
Piparkakkutalon harjakaiset tulossa :)
Kyllä nyt on leivottu :)
Teimme ensin oman taikinan äitini piparkakkutaikina ohjeella ja puolen kilon taikinasta tuli noin 4 pellillistä pipareita. Hauskuus alkoi kuitenkin vasta sitten kun piparit oli paistettu ja nostimme pöydälle lukuisat värikkäät nonparellit ja sokerikuorrutteet :)
Loppujen lopuksi saimme pöydällisen mitä erikoisempia luomuksia ja ai että meillä oli hauskaa :) Tässä muutama taidon näyte :)
Seuraavana päivänä innostuimme rakentamaan piparkakkutaloa, mutta tähän ostimme kaupan taikinaa.
P oli löytänyt netistä hulppean kartanon ohjeen ja armoton väsäys alkoi ensimmäisenä talonrakennus päivänä :)
Eikä aikaakaan kun katot ja seinät ja kaikki muut pikkuosat oli vuorattu koristeilla :)
Seuraavana päivänä pieni ongelma alkoi kuitenkin pikkuhiljaa nostamaan esiin päätään. Meinaan koristeiden myötä myös piparkakkutalon osat alkoivat painaa melkoisen paljon :) Miten ihmeessä saisimme koottua talon? Onneksi mieheni on niin neuvokas, että hän keksi ratkaisun :) Ja näin liimaushommat pääsivät alkuun isojen kirjapinojen välissä...
Nyt kun ensimmäiset liitokset ovat kuivumassa, täytyy tarinaa jatkaa seuraavassa postauksessa. Sen verran voin sanoa että tämä talonrakennus olikin sitten jo hieman vakavampaa puuhaa. Toki uskon että iso kiitos seisoo lopussa kun saamme kaikki osat paikoilleen :) Mutta tästä lisää seuraavalla kerralla...

Tunnisteet:
piparkakkujen koristelu,
piparkakkutaikina,
Piparkakkutalon rakennus
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Uusi taulu
Hei vaan pitkästä aikaa,
Kuukausi on vierähtänyt silmänräpäyksessä ohi ja kaikenlaista on kerennyt tapahtumaan. Noin kuukausi sitten muutimme rannikolta tänne Keski-Suomeen ja uuden työpaikan oppiminen on tehnyt päivistä todella lyhyitä :) Tarkoitan siis, että olen lähinnä töiden jälkeen ensin venytellyt tunnin tai kaksi, jonka jälkeen olen syönyt ja kohta puoliin kaatunut sitten sänkyyn. Eli elämä on ollut enemmän ja vähemmän töitä, syömistä ja nukkumista :)
Nyt pääsin kuitenkin muutaman päivän vapaalle ja koska lompakko ei antanut periksi lähteä vierailuille muihin kyliin, niin päätin uhrata vapaa-aikani opiskelulle (joka on hieman myöhässä aikataulusta). Lukemisen vastapainoksi halusin kuitenkin tehdä myös jotain käsilläni, koska silloin näen tuloksen yleensä heti, enkä vasta viikkojen päästä niin kuin kouluhommien kanssa :)
Mutta koska olemme tällä hetkellä vanhan ja uuden elämän välissä (vuokrakämppä) ja kaikki tavaramme ovat sikin sokin laatikoissa varastossa, niin ensimmäisenä saimme suunnata varastolle etsimään piirrustus/maalaus vehkeitäni. Eilisen kun uhrasin lukemiselle ja tekstin työstölle, niin tänään halusin tehdä jotain luovaa :)
Olemme muuttamassa uuteen kotiin, siis omaan, noin viikon päästä ja halusin työstää tuonne uuteen kotiin jotain uutta. Ajatuksen sain interentissä kun selailin erilaisia kukkien kuvia... Tässä kuva alla :)
En tiedä saako kuvasta kovin hyvin selvää, mutta tein neljälle A3 kokoiselle paperille tuollaisen kirsikka/omenapuun oksan. Ajatuksena oli ripustaa ne seinälle sitten kehyksissä hieman erilleen. Laitan tähän alle vielä erikseen lähikuvat jokaisesta. Töihin käytin sommitteluun kovaa pastelliliitua ja itse värityksen tein pehmeällä pastelliliidulla. Yksityiskohdat ja reunojen siistimiset tein pastellikynillä, näin sain työstä melko selkeän verrattuna normaaliin pastellivärimaalaukseen. Mutta tässä kuvat vielä yksitellen isompina...
Eipä tässä muuta tällä kertaa, laitan vaikka lisää sitten uutisia tulemaan kun pääsemme muuttamaan tuonne uuteen ihka omaan asuntoon :) Ihana oli päästä piirrustelemaan taas pitkästä aikaa! Nyt nukkumaan ja kivaa työviikon alkua kaikille!

pastellikynät,
pastelliliidut,
pastellivärimaalaus
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Loppukesän suursatoa :)
Johan tuli mieheni kotiin melkoisten saalisten kanssa viime viikon lopulla :) Monta litraa mustikkaa ja iso kasa kantarelleja. Harmi kun en voinut olla mukana, koska metsiin jäi vielä vaikka miten paljon marjaa! Tässä täytyy vallan kohta alkaa miettimään isomman pakkasen hankkimista :)
Iso kiitos isosta poiminta urakasta miehelleni, nyt on pakkasessa jo hyväisesti tarpeita talvelle. Vielä on poimimatta herukat ja vadelmat, jos vadelmia vaikka hyvällä tuurilla jostain löytäisi :)

maanantai 23. heinäkuuta 2012
Lisää Pastelliväri kokeiluja...
Olen koko ikäni piirtänyt ja maalannut aina kuvista. Olen pitänyt itseäni aina hyvänä kopioijana ja siksi tämä alla oleva harjoitus oli itselleni niin tärkeä. Tämän kukka-asetelman piirsin täysin ilman mitään apukuvaa ja jäihän tuo isoin kukka kieltämättä vieläkin hieman elottoman näköiseksi, mutta pidin kovasti väreistä joita osasin valita työhön. Olisipa vain enemmän aikaa piirrellä ja harjoitella....
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kevättä rinnassa :)
No niin viimeinen sairaslomapäivä meneillään ja hitsi, että voi olla hankalaa saada lääkäriltä sairaspäiviä vaikka keuhkot kippurassa menee vastaanotolle. Mistä lähtien valloille on tullut käsite, että töihin pitää mennä puolikuntoisena ja vaan keskettävä. Ihan hullua, minä ainakin itse haluaisin mennä töihin terveenä ja energisenä, huomenna tuskin sellainen olo vielä on.
Mutta ettei vallan menisi aika taas maanitteluun niin hyvinä puolina kuitenkin on, ettei limaa irtoa enää niin paljon keuhkoista ja hereilläkin jaksaa jo pysyä hieman paremmin :) Ja mikä tärkeintä, ruokahalu on palannut!
Yllä olevan tuuletuksen kunniaksi ajattelin esitellä kaksi uutta aikaansaannostani, toinen valmis, toinen tekeillä... Ja tässä ensimmäinen:
Saanko esitellä " Veronica Longifolia " yleisemmin tunnettu nimellä Rantatädyke, mutta tuo latinalainen nimi kuvastaa kukkaa mielestäsi paljon enemmän :) Eli minulle tuli pieni idea tuosta rakenteilla olevasta mökistämme, että mikä olisi ihanampaa kuin piirtää mökin seinille tauluiksi kukkia ja kasveja joita tontilla esiintyy. Tekisi sellaisen kuva-seinämän :) No tuossa ylhäällä olisi nyt ensimmäinen taulu kehystettäväksi ja piirrustelijoille tiedoksi, että käytin työhön pastelli värejä, niin liituja kuin kyniäkin ja tietenkin ruiskutin vielä fixatiiviä päälle, että liitu pysyy paperissa kiinni. Piirrustuksesta tuli aika kiva, vaikka vieläkin pitäisi enemmän kiinnittää huomiota varjostuksiin (oma kompastuskivi).
Toinen, myös uuden tulollaan olevan mökin innoittama tekele, on tässä alla:
Tuossa jo muutama postaus sitten kirjoitin ostamistani matonkuteista ja nyt ne on pesty, keritty ja valkoinen kude jopa puolitettu (älkää kysykö miten kova homma se oli) ja päätin kokeilla millaista jälkeä kuteilla saisin. Mattoon olen käyttänyt Juhannusruusu maton ohjetta ja koukkuna koko 10. Ja täytyy sanoa ettei mitää kovin niska-ystävällistä hommaa, mutta jälki on mielestäni aika kaunis :) Laitan koko matosta kuvan sitten kun sen joskus saan tehtyä valmiiksi...
Nyt kuitenkin takaisin sohvalle nuokkumaan ja nauttimaan viimeisestä sairaspäivästä ja eritoten syömään rakkaani tekemää spaghettikastikketta joka maistuu taivaalliselle (paljon valkosipulia) :) Mukavia viikon jatkoja kaikille! Pysykää terveinä! :)

matonkuteet,
pastelliliidut,
pastellivärimaalaus,
rantatädyke,
virkattu matto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)