Viime viikon työstö, 9 tuntisten työpäivien jälkeen, oli koostaa 2 x 8 sivun tiivistelmää aiheesta ihmisen psykologinen kehitys ja toinen omavalintaisesti lapsen kehityksestä vuorovaikutuksen muokkaamana.
Vähän taustatietoja teille jotka eivät tunne minua henkilökohtaisesti. Minulla ei ole itsellä lapsia, eikä kovin monella lähipiirissäni vielä ole lapsia, joten aihe varsinkin lapsen kehityksen ensiaskeleista oli itselle kovin kaukainen..
Nämä työstöt tein siis avoimen yliopiston "psykologian perusteet" kurssille ja tuon aiemmassa postauksessa esittelemäni
Ihmisen psykologinen kehitys kirjan luin kannesta kanteen jo keväällä pääsykokeita varten ja sen vuoksi tehtävien työstä oli vähän helpompaa kuin normaalisti.
Uskon, että olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut muista ihmisistä, uskokaa tai älkää vanhemmillani olisi monen monta vauhdikasta tarinaa kerrottavanaan, ja iän myötä tuntuu että tämä uteliaisuus on tiivistynyt yhteen ainoaan kysymykseen; Miten meistä tulee sellaisia kuin olemme?
Tietenkin olen vasta lukenut ensimmäisen tehtäväannon kirjat, mutta nekin ovat jo avanneet uusia kiinnostuksen kohteita tätä kysymystä täydentämään. Varsinkin tuo aiemmin mainitsemani kirja, joka kattoi ihmisen kehityksen koko elämän ajalta, antoi kimmokkeen tutustua lähemmin lapsuuteen sekä aikuisuuteen. Tämä varmaankin sen vuoksi, että ne muokkaavat vahvasti toisiaan ja voin kertoa että lähes hengästyin lukiessani niitä kaikkia aikuisuuden kehitystehtäviä joista aikuistuvan yksilön tulisi suoriutua jotenkuten tunteakseen itsensä "kokonaiseksi" ja onnelliseksi. Tämän kaiken aikuisuuteen liittyvän kehitystehtävä-kirjon lisäksi olin täysin ihmeissäni miten paljon aikaa ja vanhempien energiaa lasten kasvatus vaatii ja eritoten miten paljon aikaa ja huomiota lapsi tarvitsee vanhemmiltaan kasvaakseen "toimivaksi" yhteiskunnan jäseneksi. Kuulosti ehkä vähän mekaaniselta tuo "toimiva", mutta sitähän kasvatus on, yritämme kasvattaa lapsemme itsenäisiksi yksilöiksi oman parhaan tapamme mukaan.
En ole koskaan itseasiassa ajatellut näitä aikuisuuteen kuuluvia kehitystehtäviä ja kuten jo aiemmin mainitsin niin melkein hengästyin kun ajattelin koko vyyhtiä. Tässä alla on listattuna Nurmen ja kumppaneiden kirjan mukaan niitä aikuisuuteen liittyviä tehtäviä, joista selviytyminen tai epäonnistuminen määrittää paljon aikuisen ihmisen onnellisuutta:
" Tyydyttävän aikuisuuden edellytyksenä pidetään muun muassa itsenäistymistä lapsuuden kodistaan, ammatin hankkimista, työelämään siirtymistä sekä perheen perustamista. Tämän lisäksi aikuisuuden tavoitteina voidaan pitää:
1. Vastavuoroisten ystävyyssuhteiden muodostamista
2. Asumisen ja toimeentulon järjestämistä
3. elämäntyylin vakiintumista
4. Parisuhteen hoitamista
5. Yhteisten asioiden hoitoon osallistumista
6. Lasten kasvatusta
7. vanhemmuuden vaatimuksiin sopeutumista
8. Työuraan keskittymistä
9. Tyydyttävän vapaa-ajan harrastuksen ylläpitämistä "
Ja tuossa ovat siis vasta otsikot, mitä kaikkea noiden jokaisen listauksen alle kuului teki sen varsinaisen hengästymisen. Mutta sitten aloin ajattelemaan asiaa ja mietin, että mitenkä itse olen pärjännyt ilman asioita sen enempää ajattelematta ja voihan sitä sanoa, että kohtalaisen hyvin jos ei mene syvällisempiin analyyseihin.
Se mikä tässä kaikessa kiehtoi oli se, miten nämä kaikki aikuisuuteen liittyvät eri osa-alueet vaikuttavat siihen tapaan miten olemme vuorovaikutuksessa lastemme kanssa ja siihen millä tavoin heitä pystymme kasvattamaan omien taetojemme mukaan. Olen itse monta kertaa väsyneenä töistä kotiin tultua, istahtanut uupuneena sohvalle ja miettinyt, että miten ihmeessä sitä voisi täysi painoisesti panostaa vielä lasten kasvatukseenkin kiireisten työpäivien jälkeen.
Ja ne nuoret ja nuoret aikuiset joilla on ollut aina vahva side vanhempiinsa ja perheeseensä, erottuvat selvästi joukosta. Tämä on toki vain oma huomioni, mutta omaan silmään nämä ihmiset pistävät; he ovat jotenkin energisiä, ja hyvin sosiaalisia ja tuntuvat aina saavan jotain positiivista aikaan. Mikä on mahtanut vaikuttaa heihin ja heidän kasvuunsa, miksi heidät on niin helppo erottaa muista? Ja tätä olen jaksanut pähkäillä koko pienen aikuiselämäni alun; Miten meistä oikein tulee juuri sellaisia kuin olemme?
Paljonko siihen vaikuttaa vanhempien aktiivinen osallistuminen lasten päivittäisiin toimintoihin, tai miten paljon vaikuttaa lapsen oma temperamentti tai sairaudet, miten paljon vanhempien oma parisuhteen laatu vaikuttaa asiaan, tai työpaineet ja väsymys tai se miten vanhempien omat vanhemmat ovat heidät kasvattaneet. Unohtaa ei saa myöskään sitä historiallista aikaa jossa elämme. Miten sen ajan vallalla oleva kulttuuri, jolloin olemme kasvaneet, muovaa meitä. Kaikista eniten tulee mietittyä, että miten moni vanhempi on edes kovin valveutunut kasvattaja, itse en aikanaan ole tullut ajatelleeksi edes murto-osaa niistä asioista kasvatuksen tiimoilta, joita olen nyt lukenut tämän ensimmäisen kurssin myötä.
Mielenkiintoista oli lukea sitten osio lapsen kehityksestä ja siitä mitkä eri asiat vaikuttavat eri osa-alueiden kehitykseen; kielen oppiminen, muisti, motoriikka, sosiaalisuus ja leikin merkitys sekä biologiset ja fysiologiset valmiudet. Esimerkiksi aiemmin on ollut vallalla ajatus jonka mukaan lapsi oppii sen mukaan kun hänen aivojensa hermoverkostot kehittyvät, mutta tuoreimpien tutkimusten mukaan hermoverkostojen kehittymistä voidaan edesauttaa aktiiivisilla ärsykkeillä.... (erilaisilla leluilla, toiminnoilla ja toistoilla sekä rutiineilla ) Täytyy myöntää, että aihe oli kokonaisuudessaan niin laaja ettei sitä mitenkään saa selitettyä kaikkien näkökulmien kautta. Mutta enemmän ja enemmän on alettu painottamaan sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikutuksia lapsen kehitykselle ja sitä miten lapsi alkaa ymmärtämään tämän myötä oman itsensä ja ympäröivän maailman ympärillään. Ja näihin lapsen kasvatuksen vaatimuksiin kun lisätään aikuisen oma elämäntilanne ja se miten hän tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä, määrittää varmaan pitkälti sitä mitä hän heijastaa lapseensa, vai mitä olette mieltä.
Näillä mietteillä jään innolla odottamaan seuraavia kursseja ja kurssikirjoja ja seuraava aihe onkin oman persoonallisuutemme kehitys ja miten se muovautuu juuri sellaiseksi kuin se on. Joten lisää aiheesta tuonnempana, mutta sitä ennen olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä teiltä vanhemmilta jotka ovat jo kasvattaneet lapsensa maailmalle tai teiltä jotka olette juuri astuneet tuon vaativan elämäntyön piiriin. Unohtamatta tietenkään kaikkia meitä jotka olemme olleet joskus lapsia ja kasvaneet tietynlaisen kasvatusilmapiirin ympäröimänä. Mitä lapsen kasvatus on teiltä vaatinut ja mitä haasteita se on tuonut eteen? Tai miten omien vanhempienne kasvatustapa on vaikuttanut omaan kasvatustapaanne?
