Jostain alkoi kumpuamaan halu maalata tai piirtää. Aikaisemmin olen piirrustellut lyijykynällä ja viimeksi olen kokeillut akryyylimaalausta. Kait se maalaamisen/piirtämisen halu kumpusi tästä päättömästä työn ja opiskelun täyttämästä vauhdista jonne kaipaisin jotain omaa, jotain itse tehtyä, sellaista mitä sydämeni haluaa tehdä :) Joten ostin maalaukseen ja piirtämiseen liittyvän kirjan joka oli vanhan hevosharrastukseni mukaan oppikirja hevosten maalauksesta.
Kirjaa sitten useana iltana selaillessani aloin kiinnittämään huomiota pastellivärimaalauksiin ja niinhän minä sitten marssin paikalliseen taidetarvikeliikkeeseen ( ei niin hyvää palvelua ) ja ostin myyjän ohjeistamana semmoisia pyöreän muotoisia pehmeitä pastelleja, kovia pastelliliituja ei kuulemma käytetä maalaamiseen?!? Eikä paljon muitakaan tarvikkeita joita olisin tarvinnut....
No tänään kotiin tullessa sitten mieheni oli vapaa päivänään käynyt ostamassa minulle piirrustusalustan (Kiitos siitä isosti hänelle!) ja siitä innostuneena sitten levittäydyin sohvalle papereineen ja liituineen. Halusin jollain kuitenkin ensin luonnostella kuvan paperille (näin kehotettiin tehdä), joten kaivoin vanhat puiset värikynät esiin ja siinä touhutessa yhtäkkiä huomasin, että samaisessa värikynälaatikossa oli myös rivistö noita taidekaupasta kysymiäni kovia neliskulmaisia pastelliliituja. Ja johan alkoi aurinko paistamaan kasvoilla :)
Tässä alla tämän illan tuotos. Tiedän, olen ehkä vähän kriittinen, mutta vieläkin mittasuhteet on vähän vinksallaan. Annettakoon sen nyt kuitenkin anteeksi näin ensimmäisellä kerralla. Tämä piirrustus/maalaus jo auttoi ymmärtämään vähän liitujen käyttäytymistä ja nyt edessä on kattavamman värikokoelman hankinta :)
Se mitä opin ainakin ensimmäisenä oli, että pastelliliiduilla ei kannata maalata tummalla kangassohvalla :) Täytyy ensi kerralle vähän varustautua paremmin noihin sotkuihin :) Mutta nyt iltapuuhiin ja teille kivaa illan jatkoa! Ps. Oli tosi kiva piirtää taas pitkästä aikaa :)
tiistai 20. maaliskuuta 2012
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Virkattu torkkupeitto
Otimpas itselleni pienen urakan viime syksynä kun kuulin mieheni ystävien odottavan vauvaa... halusin heti koittaa tehdä tälle uudelle tulokkaalle torkkupeiton :) Valitsin langaksi Sublime Bamboo & Pearls, jossa on 70 % bambua ja 30% helmiäisviskoosia.
Valitsin kuvioksi isöäidin neliöt ja yhdistin palat niin, että sauma jäi peiton päällispuolelle. Reunan tein kutoen tuollaista silmukkakuviota ja ulommaisen reunan siistin vielä sitten virkaten normaali silmukoita koko työn ympäri. Tausta kankaaksi valitsin kangaskaupan tädin avulla ohkaisen flanellikankaan, joka tuntui käteen uskomattoman pehmoiselle. Iso kiitos äitille kankaan ja reunuskulmien kiinnittämisestä peittoon sekä miehelleni joka uskollisesti kuskasi minua aina vain uudelleen lankakauppaan ostamaan lisää lankaa peittoon :)
Ainut huoli mitä viimeistelyn jälkeen mieleen jäi oli ajatus siitä mahtoiko torkkupeitto olla tarpeeksi iso :) Lahja oli kuitenkin niin väriltään kuin kooltaankin täydellinen! Nyt kuitenkin joudun hetkeksi pitämään paussia käsitöistä, koska rankka koulukirjojen lukeminen ja virkkaus sai niskat niin jumiin, että pakko antaa lihasten hetken aikaa levähtää :) Uusia ideoita on kuitenkin jo muhimassa mielessä ja niistä lisää sitten taas seuraavalla kertaa!
Kivoja viikonlopun alkuja toivotellen!

Tunnisteet:
bambulanka,
kudottu peiton reuna,
lankakerä,
virkattu torkkupeitto
maanantai 20. helmikuuta 2012
Ihania uusia juttuja.....
On niin paljon taas ollut touhua alkuvuodesta, ettei ole meinannut keretä tänne ollenkaan ja nyt ois sitten niin paljon kaikkia ideoita ettei oikein tiedä mistä aloittaisi :)
Voisin kuitenkin aloittaa vaikka alla olevasta kirjasesta jota en vain voinut jättää kirjakaupan hyllylle. Se oli jotenkin niin söpö ja ihastuttava! Kirja on Mandy Shaw:n "Kirjontaa rakkaudella" ja uskon, että siitä saa vielä paljon kivoja ideoita :)
Kuvassa näkyvät matonkudekerät odottavat virkkuukoukkua kun innostuin ajatuksesta virkata itse maton tulevalle uudelle mökille :) Värejä löytyy tuon harmaan lisäksi valkoinen sekä semmonen punertava ja sinertävä väri.. ei siis puhtaat värit vaan semmoset... äh, näette sitten kun pääsen mattoon käsiksi :) Kude vyyhdit jotka ostin täytyy vain ensin kastella ja kuivata kutistumisen estämiseksi sitten myöhemmissä pesuissa ja tuo kerälle pyörittäminen huomattavasti varmaan helpottaa sitten itse virkkaamista kun sen aloittaa.
Tapion lankakaupasta käsiin jäi myös huopanen-lankaa, koska näin työpaikkani lähellä näyteikkunassa kivan huovutetuista pallukoista tehdyn kattilan alusen ja ajattelin kokeilla minkä näköistä niistä tulisi..
Ennen kuin kuitenkaan alan kaikkeen noihin ylläoleviin touhuihin, lupasin itselleni pyhittää seuraavan kuukauden opiskelulle. Opintojen siirtyessä aineopintoihin, myös tehtävät laajentuivat huomattavasti ja tämä täytyy myös pitää mielessä jotta tehtäviä pääsisi sujuvasti työstämään valmiiksi.
Mutta näillä turinoilla toivottelen kaikille ihanaa kohta alkavaa kevättä, päivät ainakin on jo pidempiä. Palataan taas astialle uusilla tarinoilla seuraavalla kerralla :)
Heippa!

tiistai 13. joulukuuta 2011
Viimeinen palautus tälle vuodelle
Vihdoin ja viimein! Viimeinen koulutyö tälle vuodelle, ja itse asiassa tälle kurssikokonaisuudelle myös, on nyt tiputettu virtuaaliseen postilaatikkoon nimeltä KOPPA... Eli Psykologian perusopinnot 25 opintoviikkoa on nyt takana päin (jos korjattavaa ei tule) :) Kyllä kunnon reipas taputus omalle olkapäälle on paikallaan :)
Pientä yhteenvetoa tämän vuoden opinnoista. Suoritin 3 eri kurssia; Kognitiivinen psykologia ja neuropsykologia, persoonallisuuspsykologia ja nyt viimeisenä kliininen psykologia. Haastavin ehdottomasti oli tuo esimmäisenä mainittu kognitiivinen psykologia ja neuropsykologian perusteet. Kaksi 400 sivun englannin kielistä oppikirjaa täynnä hermoston ja aivojen toimintojen ammattisanastoa... Huh, huh, siihen tehtävään menikin sitten koko kevät ja kesä. Kerran jouduin vielä täydentämäänkin kirjoittamaani. Arvosanakin kertoi ehkä tehtävän haasteellisuudesta, kurssi meni läpi heiveröisellä arvosanalla tyydyttävä 2.
Persoonallisuuspsykologian tehtävä meni tuohon edelliseen verrattuna niin sulavasti purkkiin, että ihan ihmettelin itsekin. Toki aihe oli tuttua jo monista aiemmista opinnoista ja siitä sainkin heittämällä suoraan arvosanaksi Kiitettävä 4.
Tämä viimeinen tehtävä koski kliinistä psykologiaa joka käsitteli mielenterveyden häiriöitä. Tämäkin tehtävä meni suht´koht helposti, toki arvosanaa en vielä tiedä, saati joutuuko kirjoitusta vielä täydentämään.
Kurssikokonaisuuden ensimmäisestä kahdesta tehtävästä sain Kehityspsykologiasta arvosanan Kiitettävä 4. ja Psykologian tutkimusmenetelmistä arvosanan erinomainen 5. Harmittaa vähän tuo Kognitiivinen psykologia/neuropsykologia, mutta tärkeintä oli että tässä vaiheessa sain kurssin suoritettua vain läpi. Tärkeintä on koko kurssikokonaisuus ja siitä läpipääsy, jotta voin hyödyntää sitä tulevaisuudessa.
Joten nyt voi hyvillä mielin lähteä tuonne lomareissuun ilman opiskelupaineita. Ensi keväänä sitten aloitan Psykologian aineopiinot ja niistä sitten ensi vuonna lisää. Nyt taidan kaataa itselleni voitonmaljan ja odotella, että päivän viimeinen koneellinen pyykkiä valmistuu! Hyvää yötä kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Chilit vauhdissa :)
Olipa yllätys kun kaadoin chileille viikottaista vesiannostaan ja huomasin, että muutamaan niistä oli tullut kukannuppuja! :) Ovat selvästikkin pitäneet lämpöisestä ja valoisasta paikastaan olohuoneen ikkunan kupeeessa :) Tässä pieni todistusaineisto tuosta kohta varmaan aikeavasta kukinnosta. Pensselit siis jo esiin (pölytystä varten )!! :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille!!
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Huivi valmistui :)
Tässä muutama kuva nyt tuosta uudesta villahuivista jonka vihdoin sain valmiiksi. Kudoin huivin 7 koon puikoilla ja käytin 50 silmukkaa. Lankaa kului 2,5 kerää (Novita Noki 884) ja lopussa yhdistin huivin päät. Olin kutonut huivia toisen puolen aina oikein ja toisen puolen nurin ja tästä syystä huivin reunat menivät mielestäni liikaa rullalle. Tämän takia päätin lopuksi tehdä huivista "putkilon" kutoen myös huivin reunat toisiinsa kiinni. Näin huivi asettui vihdoin aloilleen ja omasta mielestäni siitä tuli aivan ihana :) Värit ovat upeat ja lanka oli melko helppoa kutoa. Lämpöisiä ja tunnelmallisia syysiltoja kaikille toivotellen!
maanantai 3. lokakuuta 2011
Pieni loma Rukalla ja vähän syksyn uutuus värejä langoissa :)
Ajattelin tehdä pitkästä aikaa pienen postauksen. Pieni loma Rukalla on takana päin ja muutamat vaellusreitit jotka kerettiin käymään läpi, tuntuvat vieläkin lihaksissa. Tässä kuva pieneltä karhunkierrokselta jossa koitimme urheasti saada nuotiota aikaiseksi märistä puista :)
Suurin huomio oli kuitenkin pienessä uudessa kutomisprojektissa, jonka kehitin, kun "vahingossa" näin lankaosastolla niin mahdottoman ihanan väristä uutta villalankaa. Päätin tehdä itselleni semmoisen tämän päivän mukaisen kietaisuhuivin Novitan Noki langasta... ( kuva ei oikein onnistunut valotuksen takia ) Laitan vaikka myöhemmin vielä paremman kuvan huivista kun se valmistuu :)
Jotain muutakin uutta tuli tänään postin mukana perille... Olen jo hetken haikaillut olohuoneen ikkunaan pyöreää kristallipalloa ja nyt niitä tuli postin mukana kaksikin kappaletta. Feng shuihin liittyy tämäkin ja sen mukaan kristallipallo hajottaa auringon energian säteillään ympäri huonetta ja saa aikaan näin energian hyvää liikettä huoneeseen. Tässä kuva tuosta uudesta asukista :)

Näillä tarinoilla haluan toivotella kaikille ihanaa ja energistä syksyä!
Tunnisteet:
Feng Shui,
kristallipallo,
kudottu kaulahuivi,
Novita Noki (884),
Pieni Karhun kierros,
Ruka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)