tiistai 25. toukokuuta 2010
Jyväskylän koti
Ajattelin tuoda vähän tunnelmia esiin Jyväskylän kodistamme. Tämä on lähinnä pieni pintaraapaisu, mutta kuvien värit, esineet, ruusut ja niiden henkimä tunnelma lämmittävät aina vahvasti mieltäni.
Ostimme Tampereen Stockmannilta tuollaiset isot valkoiset kirjaimet ja heti ensimmäisenä kaupassa mieleeni tuli sana " Koti ". Tuntuu että olen ollut niin monta vuotta jo kiertolaisena muuttaen kaupungista toiseen sekä talosta seuraavaan. Tuntuu, että iän myötä sitä haluaa jo alkaa pikku hiljaa rakentamaan pesää ympärilleen, kerätä ympärilleen asioita ja tavaroita jotka rauhoittavat mieltä ja tätä olen yrittänyt enemmän ja enemmän tuottaa paikoissa joissa vietän suurimman osan aikaani :) ( myös töissä...) Laitetaampas muutama kuva lisää...
Nämä ruusut ostin lomani alussa vapuksi ja jos jokin asia on kaunis, niin valkoiset ja tumman punaiset ruusut samassa astiassa ovat todella kauniita. Toinen ihana asia kukkien tulosta keittiöön oli niiden lumoava tuoksu. Olisipa leikkokukat suomessa yhtä halpoja kuin ulkomailla, meillä olisi aina tuoreita kukkia ruukussa jos näin olisi :)
Kukkaruukun vieressä vasemmalla näkyvät muutama upeasti muotoutunut simpukka Thaimaan lomaltamme. Tähän liittyy hauska tarina; kuten monesti olette saattaneet huomata, rantalomilla olette voineet nähdä ihmisten etsivän simpukan koteloita rantoja pitkin ja keräävän niitä muistoksi matkoiltaan. Meidän ei tarvinnut etsiä simpukan kuoria, vaan meillä oli niin valtava tuuri, että Bungalowmme terassin vieressä hiekalla asusteli pieni rapu, joka käytti simpukan kuoria koteiloinaan ja se oli raahannut merestä mitä ihanimman näköisiä simpukan kuoria. En tiedä teimmekö väärin kun otimme niistä muutaman, mutta jätimme ravulle kuitenkin vielä runsaati vaihtoehtoja, emmekä toki kaikkia sen turvakoteloitaan vieneet. Eli poikkeuksellisesti meille upeat simpukan kuoret tuotiin suoraan ovelle, sillä aikaa kun muut kaivoivat rantahiekkaa etsien omiaan :) Kuvassa oikealla puolella näkyvään ajanpatinoimaan puiseen kalenteriin ihastuin ensi silmäyksellä ja se on siitä päivästä lähtien palvellut uskollisesti. Ostin sen aikoinani Prismasta ja olikohan hinta jotain 15 eur.
Tässä alla vielä yksi mieheni ottama upea kuva ihanista vappuruusuista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kyllä nuo valkoiset ja punaiset ruusut ovat ihania, kukkien tuoksusta en oikein tiedä mitään - meillä kun eläviä kukkia ei paljoa näy - pitäisi varmaan ruveta ostelemaan leikkokukkiakin, no tulppaania on tietty alkukeväästä pöydällä.
Tykkään noista home-kirjaimista ja tuo puinen laskuri on ihana, sellainen sopisi nyt niin hyvin meidän "uudelle" senkille.
Hauska tuo tarina noista simpukankuorista, aina kun niitä katsotte niin se herättää muistot Thaimaasta. Kuvista puheen ollen, aikamoinen kuvakokoelma teillä niitä onkin, hih.
Aurinkoa päiviinne!
Lähetä kommentti