" Hän seisoi hiljaa keskellä keittiötä ja pakkotti pois mielestään vanhoja muistikuvia, kuin vanhaa kaitafilmiä, joka välillä katkeili ja jossa kuvat eivät olleet enää niin kristallin kirkkaita. Hän pudisti päätään vielä kerran ja kaappasi sitten tyhjän puukopan käteensä ja asteli päättäväisesti eteiseen. Ennen kuin hän aloittaisi, talo oli saatava lämpimäksi. Hän ei ollut koskaan pitänyt kylmästä. Kylmä oli hänelle yhtä kuin pilkko musta pimeä tai liian hiljainen hiljaisuus. Se sai hänen ihonsa kananlihalle. Mutta kananlihalle hänen ihonsa sai myös tuo talo jossa hän nyt ahersi. Se uhkui outoa voimaa, jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan, kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen, saanut vielä itselleen selvitettyä. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti